12.11.2007  - Ruurik Holm

Tätä kirjoittaessani eduskunta käsittelee sairaanhoitajien pakkotyölakia ("potilasturvallisuuslaki") eduskunnassa. Istunnon live-feed Ylen nettisivuilla tarjoaisi loistavaa poliittista viihdettä, ellei kyse olisi niin vakavasta asiasta.

Hallitus vetoaa perustuslain takaamaan elämän oikeuteen. Peruste on kuitenkin virheellinen.

Hallitus voisi suojella elämää myös rajoittamatta toista perustuslaillista oikeutta, henkilökohtaista vapautta. Hallitus voisi rahoittaa hoitajien palkankorotukset. Siten perustuslain noudattaminen edellyttää tosiasiassa hallituksen olemaan säätämättä pakkotyölakia. 

Toiseksi, koska laki rajoittaa henkilökohtaista vapautta, se olisi pitänyt säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.

On merkillepantavaa, että vihreät kannattavat pakkotyölakia. Edustaja Janina Andersson on sitä mieltä että se on pienimmän pahan tie. Puheenjohtaja, ministeri Tarja Cronbergin mukaan pakkotyölaki on ainoa vaihtoehto. Tämä ei pidä paikkansa: olisi olemassa vielä pienemmän pahan tie, nimittäin riittävien määrärahojen takaaminen hoitoalalle.

Olen tähän mennessä uskonut, että vihreillä olisi poliittista järkeä olla osallistumatta pahimpaan uusliberalistiseen totalitarismiin. Nyt olen joutunut tarkistamaan kantaani.

Kommentit (3)

30.10.2007  - Erkki Laukkanen (ekonomisti, SAK) 

Viimeisten parin vuoden aikana EU-slangissa on lyönyt läpi uudissana joustoturva (flexicurity). Lähtökohtaisesti sillä tarkoitetaan win-win –tilannetta työn ja pääoman välillä, mutta harvoin näin suorasukaisesti määriteltynä. Ajatuksen mukaan työntekijöille taattaisiin valtion toimesta työllisyys tai työllistettävyys ehdolla että työnantajat saisivat irtisanoa nykyistä helpommin. Talouden dynamiikka huolehtisi siitä, että helposta irtisanomisesta seuraisi helppo työllistäminen ja nykyistä parempi talouskasvu, jota verottamalla valtio puolestaan saisi nykyistä enemmän pelimerkkejä työvoimapolitiikkaansa.

Joustoturvan mallimaiksi on useimmiten esitetty Tanskaa ja Hollantia, mutta eräissä tutkimuksissa on laajemminkin viittoiltu Pohjoismaiden suuntaan. Tämä sinänsä mairitteleva tulos on varsin outo, kun tietää miten ahkerasti nyt joustoturvaa markkinoiva EU:n komissio on Pohjoismaita korkeasta, ja talouskasvun mahdollisuuksia nakertavasta, veroasteesta moittinut. Olisiko EU:n komissio siis pyörtänyt aiemmat suosituksensa?

Tuskinpa vaan. Kyllä syyt näyttäisivät nyt olevan huomattavasti raadollisemmat. EU:n lippulaiva, Lissabonin strategia vuodelta 2000, on yksinkertaisesti ajanut karille. EU:sta ei annetuin eväin ole tulossa ”kilpailukykyisin ja dynaamisin talous vuoteen 2010 mennessä”. Lisäkasvua tarvitaan, ja komission mielestä sitä on saatavissa jäsenmaiden sosiaaliturvajärjestelmiä aktivoimalla, tekemällä niistä talouskasvun välineitä. Turva hyvinvointikäsitteenä on komission ajattelussa mennyttä maailmaa.

Joustoturvan perusväittämän mukaan jousto ja turva eivät ole lähtökohtaisesti vastakohtaisia, vaan toinen toisiaan täydentäviä. Tämän perusväittämän todeksi osoittaminen on kuitenkin osoittautunut lähes ylipääsemättömäksi ongelmaksi. Kun jouston eri muodot – niitä on yleensä 4 – ristiintaulukoidaan turvan eri muotojen – niitäkin on yleensä 4 – kanssa, saadaan 16 jouston ja turvan relaatiota, joista alan tutkimuksen mukaan vain 5 on toinen toisiaan täydentäviä. Loput ovat korvaavia relaatiota, joiden mukaan joustoa lisäämällä turva vähenee, tai relaatioita, joiden keskinäisestä suhteesta ei voi lausua edes tätä.

Tässä vaiheessa rehellinen tutkija varoisi yleistyksiä koko järjestelmän tasolle, mutta silti niin tehdään. Eikä edes EU:n komissio ole tässä leikissä mitenkään viaton. Päinvastoin: mitä ikinä joustoturvasta sanotkin, EU:n komissio tulkitsee sen tueksi omille poliittisille pyrinnöilleen. Vasta-argumenteille on hyvin vaikeata saada tilaa muualla kuin alan tieteellisissä julkaisuissa.

Niitä läpikäytyäni olen huomannut, että joustoturva ei lopultakaan ole mitään muuta kuin vanha kehno deregulaatio-teesi uusissa vaatteissa. Kun vanha ”kaikki sääntely nurin”  

-teesi ajautui 1990-luvulla umpikujaan, tilalle tarjotaan nyt uudenlaista sääntelyä joustoturvan nimissä. Se sääntely on kuitenkin veteen piirretty viiva, eikä sen pysyväisvaikutuksia tiettävästi kukaan tunne.

Tietyssä määrin joustoturva voi toimia pienessä avoimessa taloudessa, kuten Tanskassa, missä työvoimapolitiikalla on aivan eri status kuin muissa EU-maissa. Mutta kyllä Tanskallakin on kova paine leikata työvoimapolitiikasta, ja niin on myös viime vuosina tehty. Suuremmissa maissa, kuten Ranskassa, tutkijat eivät joustoturvaan usko, ja Iso-Britanniassa muistetaan vielä hyvin Thatcherin vastaavat lupaukset.

Kriittisin ja paras tutkimus lähtee kuitenkin siitä havainnosta, että työpaikkaturvan ja työn suojelun myötä myynnissä ovat työpaikan sosiaaliset suhteet laajemminkin. On ihmetelty sitä, millaista paikallinen sopiminen olisi tuottajan vallassa, ja mihin työntekijät enää työn suojelun myytyään voisivat työpaikalla vaikuttaa. Kaupanhan ovat myös työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työpaikkakoulutuksen sääntelyssä, joka vallitsevan talousviisauden mukaan on kuitenkin se instrumentti, jolla jatkossakin tulosta tehdään. Ja sitä enemmän tehdään, mitä pitempiä ja vakaampia ihmisten työurat ovat.

Oma arvioni on, että parasta joustoturvassa on sanataide. Mutta muuta myönteistä siitä on kyllä vaikea löytää. Meidän vasemmistolaisten tehtäväksi jää nyt muotoilla vaihtoehtoineen sopeutumismalli, jonka puitteissa työn ja pääoman välinen tasapaino on mahdollinen myös työpaikkatasolla.

Kommentoi ensimmäisenä

26.10.2007  - Ruurik Holm

Vastakkainasettelun aika ei ole ohi, mutta sen sijaan käsitteellisen selkeyden aika on.

Sauli Niinistöstä olisi tullut työväen presidentti. Ammattiyhdistysliike on konservatiivinen. Oikeistolainen talousliberalismi on uudistusmielistä ja edistyksellistä.

On totta, että ammattiyhdistysliike on konservatiivinen puolustaessaan saavutettuja etuja. Oikeisto on uudistusmielinen, koska se haluaa muutosta. Termin "konservatiivinen" poliittinen sisältö on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti erilaiseksi kuin mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. 

Englannin kielen sana "conservationist" tarkoittaa luonnonsuojelijaa. Termillä on positiivinen arvolataus. Ammattiyhdistysliikkeen konservatiivisuus onkin tosiasiassa positiivista, koska se vastustaa työelämän huononnuksia. 

Oikeistolainen uudistusmielisyys tarkoittaa kyllä muutosta, mutta samalla taantumusta eli paluuta menneseen talousliberalismin kultakauteen. Konservatiivisuuskin on taantumukseen nähden edistyksellistä. Siksi vasemmistolainen konservatiivisuus pitäisi rehabilitoida. Samassa mielessä kuin "conservationist" vastustaa luonnon tuhoutumista, vasemmistolainen konservatiivi vastustaa yhteiskunnan tuhoutumista.

Kommentoi ensimmäisenä

10.10.2007  - Ruurik Holm 

Viime perjantaina sain tilaisuuden lounastaa Pariisissa Edgardo Landerin kanssa. Lander toimii Universidad Central de Venezuelassa sosiologian professorina. Olimme molemmat Pariisissa osallistumassa V Congress Marx Internationaliin, joka on kolmen vuoden välein järjestettävä altermondialistinen (toisenlaista maailmaa tavoitteleva) ja alterkapitalistinen tapahtuma. Workshopit olivat pääosin ranskaksi, mutta englanniksikin oli jonkin verran ohjelmaa. 

Tarkoitukseni oli kysellä Landerilta Hugo Chavezista ja 21. vuosisadan sosialismista. Asiasta ei kuitenkaan syntynyt pitempää keskustelua. Lander totesi että hän ei tiedä mitä 21. vuosisadan sosialismi on. Venezuelan perustuslaki määrittää maan sosialistiseksi demokratiaksi, mutta sosialismia ei ole määritelty missään. Spekuloin mahdollisuudella että 21. vuosisadan sosialismi onkin ehkä vain Chavezin menetelmä pönkittää henkilökohtaista valtaansa. Landerin mukaan kyseessä voi olla myös ihan oikea yhteiskunnallinen ohjelma, mutta tätä me emme vielä tiedä. Joka tapauksessa ennusmerkit eivät ole kovin lupaavat.

Varsinainen lounaskeskustelu ajautui nopeasti hetkeä aikaisemmin pidetyn antikapitalistista strategiaa ja vaihtoehtoa käsitelleen workshopin tematiikkaan.  Lander puolustaa voimakkaasti teesiä, jonka mukaan tiede on olennainen elementti kapitalistisen järjestelmän aiheuttamassa maailmanlaajuisessa tuhossa, joiden keskeisimpiä aikaansaannoksia ovat kolmannen maailman riisto ja ekologinen katastrofi. 

Tiede on  instituutio, jonka päämäräät ovat kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan. Kapitalistisessa yhteiskunnassa tiede on keskeinen tuotantovoima, joten tieteellisen tutkimuksen tavoitteet määräytyvät pitkälle talouden kasvulogiikan mukaisesti. Siten voidaan sanoa että tiede on ollut keskeisesti vaikuttamassa ympäristöä tuhoavien teknologioiden kehittämiseen. 

Mutta onko tiede väistämättä ennen kaikkea tuhoava voima? Lander on tätä mieltä. Hänen mukaansa tiede ei ole vain nykymuotoisen kapitalismin hyödyntämä tuotantovoima, vaan se on osa kapitalismia. Tiede ja kapitalismi ovat kehittyneet historiallisesti yhtä aikaa; ne ovat siis saman historiallisen, luonnon alistamiseen tähtäävän prosessin tulosta.

Landerin väitteet ovat vahvoja. Hän pureutuu jopa epistemologiaan: tieteen metafyysinen perusoletus on ihmisen ja luonnon erottaminen, mitä ei muissa kuin länsimaisissa kulttuureissa tapahdu. Tämä voidaan epistemologisesti ymmärtää erotteluna havainnon subjektin ja objektin välillä. (Kartesiolainen henki-aine -dualismi tuskin sentään kuuluu modernin tieteenharjoittajan implisiittisiin taustaoletuksiin). Kritiikin ydin on että  subjekti-objekti -erottelu johtaa luonnon objektivoimiseen ja hyväksikäyttöön. Siten epistemologinen peruslähtökohta on tieteen aiheuttamien ongelmien ydin.

Toisaalta tieteen episteeminen voima perustuu sen tuloksiin, joita Landerkaan ei halua kiistää. Tuloksien vakuuttavuus taas johtuu tieteen analyyttisesta kyvystä; voidaan ehkä väittää että ilman erottelua havainnon kohteen ja havaitsijan välillä, tiede ei olisi saavuttanut nykyistä tasoaan.

Kapitalistisena tuotantovoimana tiede on hyödyllinen ainoastaan jos se on episteemisesti tehokas, ts. tuottaa uutta tietoa. Tässä tehokkuudessa siis toisaalta piilee tieteen ongelmien ydin.

Itse olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että tieteen historiallisesta kehityksestä huolimatta "another science is possible". Koska tieteen päämäärät ovat kytköksissä siihen, kuinka tieteenharjoittaminen on järjestetty, muuttamalla yhteiskuntaa voidaan myös muuttaa tiedettä. Esimerkiksi uuden geeniteknologioiden yhä kiihtyvä kehittäminen johtuu pitkälti siitä, että niiden sovelluksilla on valtava kaupallinen potentiaali. Teknologioiden mahdolliset haittavaikutukset eivät kiinnosta tämän tutkimuksen rahoittajia.

Tieteen hylkääminen kokonaan ei vaikuta hyvältä altermondialistiselta strategialta. Tällöin luovutettaisiin tiedolliset aseet kokonaan vastustajalle. On vaikea nähdä, miten tieteestä diskurssimuotona ylipäätään voitaisiin luopua. Toiseksi, tieteellä on myös potentiaalia saavuttaa sosio-ekologista emansipaatiota edistäviä tuloksia. Altermondialistien tulisikin suunnata energiansa pikemminkin tieteen ja tutkimuksen mekanismien tunnistamiseen, kritisoimiseen ja muuttamiseen. 

Kommentit (3)