Vasemmistofoorumi

 

Vasemmistofoorumi ry. on yhteiskuntapoliittinen think tank eli ajatuspaja. Foorumin tarkoituksena on tuoda uutta ja pätevästi argumentoitua sisältöä poliittiseen keskusteluun. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys mm. tuottaa soveltavaa tutkimusta sekä järjestää seminaareja ja keskustelutilaisuuksia poliittis-yhteiskunnallisista aiheista.

 

Rakennamme vasemmistolaiseen arvopohjaan perustuvaa yhteistyöverkostoa puoluepolitiikasta korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin sekä eri alojen asiantuntijaorganisaatioihin. 

 

Vasemmistofoorumin jäsenjärjestöjä ovat Vasemmistoliitto rp, Kansan sivistystyön liitto KSL ry ja Yrjö Sirolan Säätiö rs. Vasemmistofoorumin johtokunnan jäseninä vuonna 2009 toimivat Katja Syvärinen (puheenjohtaja), Pekka Pättiniemi (varapuheenjohtaja), Turo Bergman, Teppo Eskelinen ja Pekka Ristelä.

 

Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja on Ruurik Holm.

 

Tutkijafoorumeina kokoontuva tutkijayhteisö on Vasemmistofoorumin tutkimus- ja selvitystyön keskeinen kesvasfoorumi-logo-iso.jpgkustelufoorumi. Foorumit ovat avoimia kaikille tutkimustaustaisille henkilöille, joita kiinnostaa vasemmistolainen keskustelu ja analyysi. Lisätietoja antaa Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja. 

 

Vasemmistofoorumi on mukana Transform! Europessa, joka on vasemmistolaisten poliittista analyysia tuottavien tahojen eurooppalainen yhteenliittymä.

 

Vasemmistofoorumin toimintakertomus vuodelta 2008 (pdf)

 

Vasemmistofoorumin vuoden 2009 toiminnasta lisää täällä. 

 

 
©2009 KSL